Blogi: Lasipalasia

Aloitan tästä blogista Lasipalasia, koska se on blogi jota oon kauiten seurannut ja muutenkin mulle tärkeä. En edes muista koska aloitin Kristan seuraamisen, mutta kyllä siitä jo tosi kauan on. Krista kirjoittelee elämästään, jota varjostaa hyvin nuorena alkanut anoreksia (tai diagnoosi siis on, siitä en ole täysin varma onko Krista itse diagnoosistaan samaa mieltä).

Siihen aikaan, kun aloitin lukemisen niin asiat meni aikamoista alamäkeä. Ero senaikaisten ja nykyisten tekstien välillä on valtava. Krista kävi todella huonossa kunnossa, oikeastaan voi sanoa että kuoleman porteilla, ja ainakin mun mielestä tuntuu että koki jonkinlaisen pysähtymisen tai heräämisen. Nykyään teksteissä on erilainen sävy kuin ennen. Sitä on hieno katsoa, hieno ollut seurata sitä muutosta. Mutta helpolla se ei tule, sen huomaa. Välillä on vähän parempia ja välillä tajuttoman vaikeita jaksoja. Kroppa haraa vastaan kun on ollut lujilla niin kauan.

Krista myös laittaa välillä kuvia blogiin, enemmän nykyään kuin ennemmin, mutta ei mitään laihdutuskuvia tai sellasia. Missään tapauksessa tätä blogia ei saa erehtyä luulemaan minkäänlaiseksi pro ana -blogiksi, vielä silloinkin kun Krista oli täysin sairautensa kourissa niin rajasi ajatuksensa aina käsittelemään vain itseään ja omaa laihtumistaan. Nykyään suhtautuminen myös omiin tavoitteisiin on muuttunut, tai ainakin muuttumassa.

Mutta syömishäiriöblogeja löytyy maailmasta monia, se syy miksi jäin itse Kristan blogiin koukkuun ei kuitenkaan ole pelkästään tai enimmäkseen syömishäiriö vaan Krista itse, joka on harvinaisen aito ja välitön ihminen ja lisäksi ihailtavan rohkea sen suhteen mitä uskaltaa blogiinsa pistää. Itse kun olen niin nynny että senkin takia ihailen. Tiedän että Krista saa (tai ainakin sai) paljon ärtyisää palautetta huomionhakuisuudesta yms yms mutta itse pohdittuani oon tullut siihen tulokseen että enemmänkin kyseessä on vaan ihminen joka osaa ja uskaltaa ilmaista tunteensa, nyt kun sairaus on alkanut hellittää niin kirjoittelu on jatkunut samanlaisena, mikä on mun mielestä merkki siitä että ei se mitään huomionhakua ollut. Totta kai sairaan ihmisen ajatukset herättää kaikenlaisia reaktioita, omasta tunneälyn tasosta riippuen sitten erilaisia.

Nykyään Krista pohdiskelee enemmän syömishäiriöön vaikuttaneita taustoja (yksityissyyssyistä tosin lähinnä yleisluontoisesti, minkä ymmärrän hyvin), mikä tietysti kolahtaa meikäläiseen omienkin kokemusten takia. Vaikka mun käyttäytyminen olikin enemmän bulimista kuin anorektista, niin sama taustahan siellä kuitenkin on. Varsinkin itsevihaan ja kelvottomuuteen liittyvät tunteet tuntuu hyvin tutuilta ja se semmonen tunne että kun tässä kerran on niin paska niin minkäs sille voi. Muistan sen tunteen itse niin elävästi ja sen rankaisemisen halun ja miten se pitää otteessaan. En oo varma edes miten se mulla helpotti, ainakin osaksi kai jollain semmosella armeliaisuudella ja sit sillä harjotuksella että kuvittelee oikein tarkasti että itse onkin itsensä kaveri, et mitä sanois itselleen jos itse oliskin kaveri eikä itse. Mutta niin. Voi kun sais kaikille syömishäiriöstä kärsiville taottua kaaliin sen yksinkertaisen totuuden että sen syömis/laihtumis-kysymyksen ja ruokaobsession taustalla on jotain aivan muuta kuin mitä sitä itselleen uskottelee. Mulla itselläni kesti tämän kysymyksen tajuamiseen 10 vuotta. Krista sen on ymmärtänyt ja asiaa työstää, ja siksi tämä blogi on käynyt oikeastaan vieläkin kiinnostavammaksi nyt viime aikoina, nousuineen ja laskuineen. Olen kovin kiintynyt Kristaan näiden vuosien varrella (vaikkei se mua tunnekaan) ja toivon sille kovasti hyvää.

Mietin kauan minkä kuvan valkkaisin (lupa on), lopulta rajasin tuosta blogin headerista. Eli lähde: unhoitettu.blogspot.com